LEIKKAUS TULOSSA

Kävin tänään juttelemassa kirurgin kanssa tulevasta.

5.6 minulta poistetaan koko oikea rinta ja samalla tutkitaan onko kasvain levinnyt kainaloihin,pienennetään vasenta rintaa ja rakennetaan vatsanahasta minulle uusi rinta.
Parisen viikoa menee,kun patologi tutkii leikattua kudosta ja sen jälkeen sitten päätetään tarvitsenko vielä säde-ja sytostaattihoitoja.

Onneksi minulla on ihana perhe ja läheiset,saan heiltä varmasti tukea ja apua kaikessa tarvittavassa : ))

19 kommenttia:

  1. Perheen kanssa touhuillessa pysyy ajatukset aika hyvin arkirutiineissa. Mutta on se vain iso asia koko perheelle. Kaikki sen joutuvat käsittelemään omalla tavallaan.

    Olemme havainneet hyväksi sen, että puhumme avoimesti sairauteen liittyvistä asioista, koko perheen kuullen. Silloin ei pitäisi jäädä lapsillekaan mitään pelottavia asioita mieleen, kun hekin tietävät mitä tehdään ja hoidetaan. Katottiin joku aika sitten Olipa kerran elämä- sarjaa, niin meillä tiedettiinkin paljon puolustussoluista yms. Iskän siskon kantasoluillahan on miekat ja tyttöenergiaa, joilla ne taistelee iskän heiveröisiä sairastuneita soluja vastaan ja nuijii ne huitsin nevadaan ;) Lapsilla on niin hyvä mielikuvitus ja he ovat niin sopeutuvaisia kaikkeen uuteen. Sairaalassa käynti on melkein sama kuin vaikka kirjastossa käynti. Taas saatiin uutta tietoa...

    Eilen pääsin vähän puutarhahommien alkuun. Rapsuttelin mansikkamaalta kuivia lehtiä. Yritin harjata katuharjalla niitä, mutta ei kuivat lehdet sillä lähtenyt. Revin sitten kylmästi kuivia puskia, toivottavasti en pilannut koko mansikkasatoa. Miten sinä putsaat mansikkamaata? Rönsyjä oli kasvanut niin paljon, kannaatakohan ne kaikki repiä ?

    VastaaPoista
  2. Olen myös pitänyt avointa linjaa tämän asian kanssa;lapset tietävät asiasta, samoin läheiset ja työkaverit.
    Mieheni tuntuu ottavan tämän aika raskaasti,mutta kyllä hänkin varmasti ajan kanssa ja juttelemalla alkaa piristyä.

    Oma mielialani on tilanteeseen nähden ihan hyvä. Ei minulla mitkään kuoleman-ajatukset päässä pyöri,enkä tässä vaiheessa ainakaan vielä harmittele poistettavaa ja uudelleen tehtyä rintaa. Pääasia,että kaikki huono kudos saadaan pois ja tietysti toivon ettei mitään leviämistä ole tapahtunut.

    Mä ihan haravoin pienen mansikkamaani ja revin tarpeen vaatiessa ruskistuneet lehdet pois. Kaikkia rönsyjä en ole ottanut pois,jos kasvavat suht järkevässä paikassa,sillä uusia taimiahan niistä saa :)

    VastaaPoista
  3. Mietin sitä mansikkamaalla, että millähän lailla isoilla mansikkamailla putsataan kasvustot, kun kuivat lehdet tuntui olevan tosi lujassa kiinni. Ja ruskistuneet rönsytkin oli niin lujassa, että hyvä kun ei hanskat menny rikki niitä kiskoessa :)Nyt täälä sataa vettä, puutarhahommat saa odottaa. Teen tässä blogikierroksen.

    VastaaPoista
  4. Joo,mansikat on kyllä sitkeitä perattavia.

    Täällä myös sadepäivä,joten aikaa kierrellä blogeja ja lueskella lehtiä:)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa isolta operaatiolta, mutta jotenkin hienoa, että samalla kertaa tehdään kaikki. Onko se nykyisin tavallista niin?

    Lapset on kyllä erikoisia, eikä heistä välttämättä pääse ihan perille. Muistan, kun itselle vuosia sitten osui vakava paikka kohdalle ja puhuin asiasta lapsille, niin näytti etteivät he olleet moksiskaan. Ehkä vähän naurettavasti melkein loukkaannuin, etteivät he sen enempää huolestu äidin terveyden puolesta. Vuosia myöhemmin sitten selvisi, ettei se ollutkaan koko totuus, sillä asia oli edelleen heillä mielessä. Ehkä se olikin niin päin, etteivät he halunneet omilla murehtimisillaan huolestuttaa äitiä enempää. Sen perusteella sanoisin, että lapsille pitää kertoa, mutta vain sen, minkä he haluavat tietää ja mikä on välttämätöntä.

    Hyvä, ettei miehesi väistele tilannetta, vaan käsittelee sitä murehtien. Kaikki miehet eivät sitä osaa tehdä, vaan pyrkivät kieltämään noin vaikean asian.

    Toivon koko perheelle voimia ja kaikesta huolimatta nautittavaa kevättä. Hyvä, että sinulla on se kaunis piha, joka kutsuu luokseen töihin!

    VastaaPoista
  6. Itse olin 9-vuotias kun äitini tuli kotiin ja kertoi rintasyövästään. En osannut sen ikäisenä oikein sisäistää asiaa, tai halunnut sisäistää asiaa taikka käsitellä sitä.
    Meillä kävi ikävä kyllä niin huono tuuri, että 12-vuotiaana kävelin havuseppele kädessä äidin arkun perässä.
    Isäni ei oikein osannut käsitellä asiaa, tai osasi sen siten miten parhaaksi koki, olemalla vahva eikä ikinä näyttänyt tai puhunut tunteistaan. Itse taas olisin kovastikkin kaivannut, että olisin nähnyt isänikin heikkouden. Aina onneksi sain tukea silloin kun sitä tarvitsin, mutta olisi ollut mukava nähdä, että muutkin suree.
    Tällä tarinalla en nyt suinkaan tahdo sinua pelotella millään kuolemalla tai vastaavalla, sillä noin huono tuuri mitä äidilläni kävi on harvinaista ja hyvin epätodennäköistä. Tällä haluan tuoda ilmi asiaa lapsen näkökulmasta, sinullakin kun niitä on :)
    Äidin kanssa me puhuttiin avoimesti kuolemasta ja siitä missä kohtaan mentiin syövän kanssa, mutta ikinä en suostunut sisäistämään sitä asiaa, en edes silloin kun äitini oli jo saattohoidossa. En yksinkertaissesti ymmärtänyt sitä, että äiti ei tule sieltä enään takaisin.
    Eli puhukaa, kertokaa lapsille asiasta ja näyttäkää tunteenne. Näin lapsenkin on helpompi näyttää omat tunteensa ja kysellä mieltä askartavista asioista.

    Toivon teidän koko perheelle kauheasti voimia. Sairaus koskettaa kuitenkin koko perhettä. Syöpä on hirmuisen yleinen sairaus, mutta onneksi sen saa suurimmaksi osin aina hoidettua. Tuo on vaihe elämässäsi ja se tekee sinusta vain vahvemman ihmisen ja se kasvattaa myös lapsiasi ja miestäsi.

    Vähän on minulla nyt sekava teksti, näitä asioita on vaikea pukea sanoiksi saatikka kokonaisiksi lauseiksi. Tarkoitus ei myöskään ole olla tungetteleva. Olen vain kovasti miettinyt sinua ja perhettänne siitä asti kun kerroit tästä epäilystä. Nämä asiat vain koskettavat aina. Kovasti olette ajatuksissani.

    VastaaPoista
  7. Kaisan tapaan minäkin olen miettinyt sinua ja perhettäsi. Äidin sairastuminen on lapsillekin kova paikka ja he saattavat suhtautua asiaan odottamattomasti. Oman sairauteni aikana tyttäreni pyrki kaikin tavoin etääntymään minusta ja oli ajoittain hyvin vihamielinen. Poikani taasen muuttui suojelevaksi ja ylivarovaiseksi. Syöpää ja muita vakavia sairauksia tuntuu tosiaan olevan ympärillä paljon, mutta myös lääketiede on Suomessa korkeatasoista ja menee kaiken aikaa harppauksin eteenpäin. Pikkuveljeni oli tänään kuulemassa, mitä lääkärit haluavat hänen aivokasvaimelleen tehdä. Kasvain on vaikeassa paikassa, eikä veljeni maksa enää kestä sytostaattihoitoa. Kasvain ei ole hoitojen aikana pienentynyt laisinkaan ja luultavasti leikkaus on seuraava toimenpide. Onnistumiselle on kuitenkin aika pienet mahdollisuudet, joten hyvin surullisissa mietteissä läheisteni kanssa nyt ollaan.

    Toivotan sinulle ylenmäärin jaksamista ja uskoa huomiseen. Vaikka olemmekin blogituttuja, lähetän vahvistavia voimahalauksia!

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille kaikille ihanista ja kannustavista viesteistänne ja ajatuksistanne. Myös se,että saa tietää tämäntapaisten asioiden parissa jo aiemmin painineiden mietteitä ja kokemuksia on valaisevaa.

    Kuusirannan Emäntä:olen siinä käsityksessä,että ihan tapauskohtaisesti päätetään leikkauksen laajuudesta ja leikkaustavasta.Todennäköisesti suuntaus on kuitenkin se,että päästäisiin vähemmillä operaatioilla.

    Betweenland:todella surullisia hetkiä on kyllä sinunkin perheessäsi,voimia paljon sinullekin!

    Kaisa:kiitos kun kerroit lapsuuden kokemuksestasi;minun nuorimmaiseni täyttää maanantaina 9-vuotta,eikä vielä ainakaan kovasti tunnu asiaa murehtivan. Välillä heittää muiden asioidensa välistä asiaa koskevan kysymyksen johon vastaan ja sitten taas hänellä meno jatkuu. Vanhempi tyttö on pian 15-vuotias ja murehtii tietysti enemmän,mutta ei onneksi millään paniikkimielialalla ole.

    Sen verran tiedän,että leikkaus tulee olemaan "kokopäiväleikkaus" eli saattaa kestää yli kuusikin tuntia.

    Onneksi työnantajani on hyvin joustava ja saimme nopeasti järjestettyä niin,että jään jo ensi viikon keskiviikkona pitämään kesälomaa leikkaukseen asti. Toivottavasti kevät alkaa toden teolla ja pääsen tekemään hiukan istutteluja ja sen sellaista ennen operaatiota. Sen jälkeen joudunkin joksikin ajaksi turvautumaan perheen apuun isommissa puuhissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkäään osannut 9-vuotiaana murehtia sitä asiaa. Muistan kun äitini tuli kotiin ja itkien kertoi, että hänellä on syöpä, en osannut tehdä muuta kun kääntyä kannoiltani ja mennä huoneeseeni. Siellä sitten yksinäni mietin, että mitäs nyt tapahtuikaan. Kyllä sitä asiaa silloin aina välillä mietti, mutta en sen asian vakavuutta kuitenkaan ymmärtänyt.
      Veljeni sitten taas on minua 7-vuotta vanhempi ja asia oli sille varmasti vaikeampaa.

      Mukavaa, että sait töistä lomaa. Pääset todenteolla touhuumaan puutarhasi kanssa sekä oikeasti ajan kanssa miettimään asioita. Ihanaa on myös se, että sinulla on ympärilläsi paljon läheisiä jotka tukevat, ne ovat tuossa tilanteessa hyvinkin tärkeitä.

      Hyväksi se vielä muuttuu :)

      Poista
    2. Näin minäkin uskon Kaisa :)

      Poista
  9. Hyvä, kun sait tulevaisuuden jo tuon verran selväksi ja että sait sen kesälomankin järjestymään joustavasti. Ja hyvä, että tekevät uuden rinnan siinä samalla. Itse sairauden kanssa totesin hyväksi vertaistuen, eli tukihenkilöä suosittelen , miksei myös esim. syöpäjärjestöjen keskustelupalstaa. Lapselleni kerroin rehellisesti ja pienissä osissa, puhuimme myös perheneuvolassa auki miten hänelle kävisi jo kuolisin. Avoimesti sairaudestani (KML) kerroin, ja yleensä sain tukea ja ymmärrystä mutta oli myös ihmisiä jotka pakenivat ja kaksi ystävää katosi. Mutta paljon enemmän olen saanut tilalle! Suosittelen myös keskustelua ammattiauttajan kanssa, ainakin sitten vähän myöhemmin. Lääkärin pakeille kannattaa mennä muistilapun kanssa, ettei unohda ja parhautta on, kun saa sinne kaverin mukaan. Nyt teet vaan kaikkea kivaa, kuten puutarhahommia. Lämpöisiä tsemppiajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko vinkeistä.
      Onneksi on kevätaika,joka on lempivuodenaikani, ja mukavaa puuhaa on tarjolla riittämiin.

      Poista
  10. Voimahalaus sinulle!

    Työtovereistani on kaksi läpikäynyt samanlaisen leikkauksen. Sairausloma oli alkuun pitkä, mutta hyvin molemmat toipuivat ja ovat taas takaisin töissä

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Olen käynyt kurkkimassa blogiasi tiheästi siitä asti, kun kerroit patin löytymisestä. Syöpä aihe on minulle valitettavan tuttu ja lähellä sydäntäni, koska oma lapseni sitä tällä hetkellä sairastaa. Elämääsi avautuu uusi ikkuna, maailma, jota et ennen ole tuntenut. Lapsen toipumisesta olen huomannut, että hän on elänyt hetkessä, iloinnut pienistä ja murehtinut vähän tulevaa. Toki harmittanutkin on, mutta sytostaattien välillä toipuminen tapahtui nopesti, kun hän lähti ulos ja leikit jatkui siitä, mihin ne olivat ennen sairaalaan lähtöä jääneet. Tällä tahdon sanoa sinulle sitä, että nyt ahkeroit puutarhassa ja leikkauksen jälkeen saat toipua nauttien työntuloksesta. Onneksi olet puutarhaihminen, se auttaa varmasti toipumaan. Ainahan säde- ja sytostaattihoitoa ei tarvita, vaan toisinaan pelkkä leikkauskin riittää. Aurinkoa kesälomaasi ja voimia tulevaan operaatioon.
    T. Toinen puutarhuri

    VastaaPoista
  12. Kiitos Anonyymi! Tänään tapasin rintahoitajan ja sen jälkeen olen taas puuhannut pihamaalla;se on minulle kaikkein parasta tekemistä tällähetkellä :)

    VastaaPoista
  13. Voimia sinulle.
    Äidiltäni leikattiin rinta+kainalo kolme vuotta sitten, tädiltäni neljä vuotta sitten molemmat rinnat, joten olen syynissä tarkassa, samoin tyttäreni.
    Puutarhahommat ovat ehdottomasti parasta terapiaa, mitä olla voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa,että olette tarkkailussa;tuntuu melko hyvin toimivan prosessi tällaisessa asiassa täällä Suomessa.

      Poista
  14. Pitkä aika odottaa leikkausta moisen tiedon kanssa!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani!
Kaikenlaiset kommentit ja viestit ovat tervetulleita :)