KETUTUSTA JA KELTIÄISIÄ

Tänään on ollut kyllä melkolailla mieliala maassa.
Mulla ei juuri tapana ole voivotella asioista,mutta taitaa olla liikaa ylimääräistä aikaa,kun mielessä nyt tällaisia on muhinut. 

Mullahan tosiaan on vasta nuo syöpähoidot edessäpäin ja jo nyt ahistaa ajatukset niistä ajoista.
Jos sairausloma venähtää,niin miten ihmeessä sitä saa nelihenkisen perheen talouden pidettyä kunnossa noilla sairauspäivärahoilla/niiden loputtua,kun ei tässä miehen kanssa mitään kroisoksia olla?
Nytkin saa kaikki lomarahat panna sivuun odottelemaan sairaalalaskuja leikkauksesta sekä jo käydyistä ja tulevista poliklinikkakäynneistä.Myös jokaisesta sytostaatti sekä sädehoitokerrasta saa pulittaa ja matkakulut tietenkin vielä päälle.

Muutoinkin on potuttanut ja turhauttanut,kun tuntuu,että on ihan hirveästi kaikenlaista puuhaa jota täällä kotona pitäisi tehdä,mutta leikkauksesta toipuminen vielä niin vaiheessa,että ei tässä kovasti vielä hommissa riehuta. Enkä tietenkään voi vaatia perheenjäseniä ihan kaikenlaista tekemään,kun nyt jo ovat auttaneet niin kovasti.
Oma pää tuntuu hajoavan tähän kökkimiseen:telkkarin vahtaamiseen,ristikon täyttelyyn,kirjan lukemiseen,netissä surffailuun,kun on aina tottunut siihen,että joku projekti on työn alla.
Ja mitähän se onkaan olotila sitten,kun hoidot alkavat :c Voi ei..

Pelottaa syksyn aika muutoinkin,kun koulu taas alkaa. Nuorimmaisella ongelmia siellä puolella. Pian on taas liuta viestejä opettajalta;kun tyttö on töppäillyt sitä ja tätä tai tavarat hukassa ja läksyt tekemättä.
Miten sitä jaksaa nuo henkiset paineet siinä vaiheessa,kun varmasti on tekemistä oman voinninkin kanssa??


Toki ymmärrän,että mun pitää olla kiitollinen Suomalaisesta terveydenhuollosta ja sen osaamisesta rintasyövän osalta,mutta kuitenkin...

No onneksi olo hiukan helpottui,kun sain jatkettua rikkaruohoprojektia ja tein pienen kävelylenkinkin. Keräsin olohuoneen pöydälle hiukan päivänkakkaroita ja "partasuteja" ( = jonkinsortin ohdakkeita ) silmäniloksi.


Pihalla häärätessäni huomasin,että keltiäiset ovat valloittaneet kaikki pionien nuput. Osaatteko sanoa pitääkö nuo murkut hävittää noista nupuista pois vai voiko niiden vain antaa jatkaa elämäänsä?

24 kommenttia:

  1. Voih, kuinka kurjia ajatuksia mutta ajateltavahan se on nekin. Kunhan ajattelut pysyvät kohtuullisessa mittakaavassa, ettei ihan mene rämpimiseksi. Oletko jo jutellut sairaalan sossun kanssa? Että varmasti huomaat hakea kelasta kaikki mahdolliset edut ja korvaukset ja matkakulut. Ja oletko syöpäyhdistyksen jäsen? Sieltä saa pientä kahvirahaa sairaalapäivistä, ainakin ennen sai. Jaksamisesta on hyvä jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa, saa uusia näkökulmia eikä tule tunnetta etä kotona valittaa. Mutta sitä taisinkin jo sulle aiemmin suositella, mutta sanoinpa taas koska on niin tärkeä asia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,kyllä olen jutellut sossun kanssa. Matkakuluista saa jonkinlaista korvausta Kelasta ja sitten esim.peruukin hankintaan saa maksusitoumuksen.
      Syöpäyhdistykseen olen juuri liittynyt ja yritän nyt hiukan tiedustella heidän mahdollisista tuistaan.Jutusteluapua siellä ainakin on tarjolla,vaikka ihan koko perheelle.Samoin kuin yhteistapaamisia ja tapahtumia.
      Se on totta,että ulkopuoliselle ammatti-ihmiselle olisi hyvä käydä välillä purkautumassa,ettei ihan kaikkea tule kaadetuksi kotiväen päälle.

      Mutta kyllä tämä tästä :)

      Poista
    2. Kyllä se siitä :)
      Sain muuten aikoinani vammaistukea, johon hyväksyttiin mm yksityisen kodinhoitajan kustannukset menoksi.

      Poista
  2. Voihan perhana, kun unohdin kehua partasudit, ne on lapsesta alkaen olleet mun lemppareita mutta meidän nurkilla niitä ei löydä. Ja olen kuullut sanottavan, että pionit ei muurahaisista välitä. Mähän en mikään pioni-ihminen ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla ihan kohno,kun voisin noita suteja istuttaa ihan omaankin pihaani :)

      Poista
  3. Ei murkuista mitään haittaa ole pioneille, ne kuuluvat ihan asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu :)
      Mä hiukan jo huolestuin,kun tänä kesänä on jo enemmän kuin yksi kukka tulossa.

      Poista
  4. Sun kertomas mietteet kuulostaa niin tutuilta. Mun ukkokulta ei ole millään ei sitten millään, mennyt kenenkään "ammattilaisen" juttusille noista mieltä askarruttavista jutuista. Mä ja kaikki tutut ovat saaneet kuulla huolista, murheista, peloista ym. silmät ja korvat täyteen. Meinaan vain sitä, että tukihenkilöille puhumisella taatusti säästää kotiväkeä. Kun jollekihan sitä on pakko puhua, muuten räjähtää pää. Toinen jästipää olen kyllä itsekin, en mäkään ole mennyt ammattilaisille purkautumaan, kuin tutuille ja tk.n lääkärille ohimennen jonkun muun vaivan hoidon yhteydessä. Kai se on suomalaisten vaikea hakea apua tuollaisissa asioissa, kun kaikki pitäisi muka kestää hammasta purren :)

    Syöpäyhdistykseltä saa osan (muutaman euron) päivältä takaisin sairaalan hoitopv-maksusta.

    Olisko sulla jotain läheistä, jota voisit pyytää huonoinpina aikoina avuksi kotitöihin, läksyihin yms. hommiin. Jos läheisiä ei löydy, kunnaltakin saa kotiapua tällaisissa tilanteissa. Kotiavustaja vois laittaa ruokaa, avustaa lapsia läksyissä, käydä kaupassa yms. Äidin sairastuminen vaikuttaa vielä enemmän perheeseen, mehän suurimmaksi osaksi sitä arkirumbaa yleensä pyöritämme :) Koetappa kysyä jo hyvissä ajoin tällaista apua kunnan kotipalvelusta. Olis varmaan huojentavaa tietää jo etukäteen, että joku on tulossa auttamaan tarvittaessa. Olis sitten yksi huoli vähemmän.

    Niin, kyllä meilläkin mentiin välillä seiniä pitkin, kun mitään ei voinut/ jaksanut tehdä. Lukeminen on ollut yksi valopilkku. Kirjoja on kannettu kirjastosta reppu kaupalla.

    VastaaPoista
  5. Ensinnäkin, iso voimahalaus, on ihan ymmärrettävää, että mietit näitä asioista ja ne painavat mieltä.

    Ihminen selviää monesta vaikeasta asiasta:) 1990-laman aikoihin isäni joutui työtehtävissään saneeraamaan toimintoja alas. Stressi oli valtava ja hän sai vakavan infartin ja oli lähellä kuolla. Terveys meni ja sen jälkeen hän oli sairauspäivärahoilla. Asuntolainaakin oli ja korot olivat silloin pahimillaan 18%.

    Tunnelmat ja ajatukset olivat silloin tosi synkät. Mutta kaikesta kuitenkin selvittiin eteenpäin. Nykyisin isä on tyytyväinen eläkeläinen.

    VastaaPoista
  6. Kitos kovasti viesteistänne :)

    Syksyn aikana mieheni "joutuu" velä lähtemään ulkomaille useammaksi viikoksi työkeikalle muutamaan eri otteeseenkin,joka tietenkin on taloudellisesti hyvä asia. Apua siis joudun todennäköisesti pyytämään kotiasioiden hoitamiseen.
    Siinä asiassa olen todella se perinteinen Suomalainen; omin voimin pitäisi kaikesta suoriutua..

    Onneksi tässä on vielä viikkoja aikaa sopeutua asioihin ennenkuin hoidot alkavat.

    VastaaPoista
  7. Jos sun miehes on työmatkalla säde- tai sytostaattihoitojen aikana, kannattais kyllä suosista kysyä apua kotitöihin joltakin. En yritä pelotella hoitojen sivuvaikutuksilla, enkä edes tiedä minkälaisia sivuvaikutuksia näistä sun saamista hoidoista voi tulla, mutta ei hoitojen jälkeen varmaankaan jaksa suoraan kauppaan astella ja vielä ruokaa laittaa. On ihan erilaista tulla sairaalasta kotiin, kun tietää, että joku muu huolehtii niistä ja itse saa levätä muutaman päivän. Toivottavasti nämä mun viestit ei kuulosta liialta neuvomiselta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija: eivät kuulosta;vaan pikemminkin siltä,että olet läheltä seurannut vakavaa sairautta.
      Olen sen verran perehtynyt noihin hoitojen jälkeisiin haittavaikutuksiin,että sytostaatit niitä enemmän aiheuttavat,yksilöllisesti tietenkin.
      Sisko ja omat vanhempani ovat lupautuneet kotiavuksi,kun asiasta heidän kanssaan juttelin :)

      Poista
    2. Hienoa, että sulla löytyy läheisiä auttamaan. Itse olin vuosia sitten jaksamisen rajamailla. Kun kunto oli niin huono, etten pystynyt kaikkia kotitöitä tekemään, tuntui tosi avuttomalta. Mulla ei ollut ketään sukulaista pyytää auttamaan enkä ollut ehtinyt vielä hankkimaan niin hyviä ystäviä uudelta kotipaikkakunnalta. Silloin selvitinkin kunnalta tämän kotipalveluasian. Se huono puoli on siinä, kun muuttaa pois kotipaikkakunnalta. Sukulaiset ovat niin kaukana.

      Poista
  8. Kunpa voisin jotenkin olla avuksi.Mulla tuli mieleen, että oletko saanut sairaalasta kirjasta Selviytyjän opas. Mua "lohdutti" sen niin osuvat tekstit, että luin sen moneen kertaan. Ajattelen sinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka:Kiitos :)
      En ole saanut tuollaista kirjasta,mutta pitääkin kysellä sen perään,kun tapaan syöpälääkärin heinäkuussa.

      Poista
  9. Hei!
    Vihdoin ehdin kurkkaamaan blogiisi. Sinulla on nyt paljon huolia ja painolastia. Sytostaatti- ja sädehoidoista ei ole omaa kokemusta, mutta ystäväni, jolla oli imusolmukesyöpä ja hän toipui siitä, ei kokenut niitä erityisen väsyttävinä. Voimia! Selviät omalla tavallasi ja nyt saavat muut perheenjäsenet opetella olemaan omatoimisempia kuin ennen. Älä yhtään ujostele hakea apua, sitä kuuluu ja on oikeus hakea silloin kuin sen aika on ja sinun kohdallasi se on nyt.
    Voimia vielä kerran!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Näinhän se on,omassa päässä on vaan tehtävä radikaali ajattelutavan muutos.

      Poista
  10. Elät raskaita aikoja nyt, eikä vähiten ajattelemisen takia. Ne ajatukset pyörivät kaikessa mahdollisessa ja varmaan toivoisi, että voisi olla nappi, josta painamalla kurjat asiat saisi pois mielestä. Ahdistaa ja toivoo, että ne ajat saisi takaisin, kun oli vain ne "tavalliset" murheet. Mutta oikein muuta apua ei ole kuin puhuminen, sillä murheiden jakaminen aina vähän helpottaa. Oletkin saanut ihailtavan hyviä neuvoja lukijoiltasi. Mutta jos jotain ajatuksista voisit yrittää työntää taka-alalle, niin ehkä ne taloudelliset olisivat sellaisia. Asioilla kun on usein tapana järjestyä ja sinulla on kuitenkin mies jakamassa ne huolet. Äläkä näin etukäteen huolehdi lapsen koulunkäynnistä, syksyllä hän on jo isompi ja on saattanut kasvaa joidenkin ongelmien yli.

    Pionin ja muurahaisten yhteiselo kuuluu asiaan. Odotan näkeväni pionistasi kuvan, kun se kukkii!

    Kukkivaa ja voimaannuttavaa heinäkuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä neuvoja ja tukea olen tämän kautta tosiaankin saanut. Se tuntuu oikein hyvältä ja auttaa jaksamaan eteenpäin.
      Nyt on jo mieli taas paljon parempi ja huolet työnnetty taka-alalle :)

      Poista
  11. Voi, laitan nyt sinulle viestiä, kun sain tänään kuulla, että miehen siskolla (häntä paljon nuorempi) löydettiin rinnasta patteja. Vielä ei tiedetä muuta. Olen aivan sanaton ja olen palautellut mieleeni näitä sinun kirjoituksiasi. Olet ollut ihanan reipas ja toipunut kai hyvin leikkauksestakin. Olet niin ihanan positiivinen esimerkki, josta varmaan mainitsen hänellekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan harmitus :c

      Olen parantunut oikein hyvin leikkauksesta ja yrittänyt pitää mielen virkeänä,vaikka tottakai välillä tulee näitä synkempiäkin hetkiä. Onneksi kuitenkin todella harvoin.
      Olen ajatellut niin,että minä en tälle sairaudelle voi yhtään mitään,se on nyt mulla ja sen mukaan eletään elämää eteenpäin.En jaksa olla asiaa jatkuvasti murehtimassa vaan yritän nauttia elämästä ja olotilastani,joka minulla on juuri nyt.
      Hoitojen myötä varmasti olotila tulee jossakin vaiheessa olemaan huono,mutta onneksi se on vain väliaikaista!

      Poista
  12. Odottaminen on melko kiduttavaa, kun tietää, että siellä se tauti on...

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani!
Kaikenlaiset kommentit ja viestit ovat tervetulleita :)