HARMAATA ON JA NEUVOJAKIN PYYDELLÄÄN

Onpas ollut viimepäivinä harmaata,mutta kuitenkin kuumaa ja kosteaa. Eilinen ukkonen sateineen ei yhtään tehnyt ilmaa raikkaammaksi.
Osa kesäkukista näyttää kärsineen tästä kosteudesta,ainakin pelargonit ovat reilusti ruskistuttaneet kukkiaan,eikä kerrattujen petunioidenkaan tilanne järin upealta näytä.
Sadetta siellä ripsii juuri nytkin,joten kitkentäpuuhat saavat jäädä tuonnemaksi;ei millään viitsi mennä märkiin pöheikköihin könyämään  (jaa,että tekosyykö????).

Huomenna mulla onkin aika syöpälääkärille. Toivottavasti saan tietoa milloin jatkohoidot alkavat ja kuinka monta satsia saan kutakin. Voi sitten pikkuhiljaa alkaa henkisesti valmistautua niihinkin.
Fysioterapeutti oli viime viikolla sitä mieltä,että en saa vielä aloitella töissä;käsi ei ole vielä siinä kunnossa,että sillä voisi nostella painavia kuormia.

No,mutta tässä kuitenkin muutamia kukkaräpsyjä viime päiviltä.

Petuniota roikkuu kolmessa tuollaisessa laatikossa terassilla. Ovat melko hyvin nyt päässeet kasvuvauhtiin.
Samoin myös sisäänkäynnin kantojen nokassa kököttävät petuniasaavit.

Verenpisarassa on sitten nätti kukka ja niin myös ruusuliisassa.

Jipii,pionit kukkivat! Muutama kukka vain,mutta kuitenkin :)

Upeasti loistavat myös jalopähkämöt tällähetkellä

Tässä kukkii, ei niin lempiväriäni edustava, tarha-alpi

Kasvimaalla kukkaan on ehtinyt jo ensimmäinen kehäkukka ja punakosmokset

Vaihdoin tänään hiukan näitä blogin leveyksiä ja poistin esim. taustalla olleen kuvan. Nyt tuon sivun vaaleanpunaisen alareunan jälkeen alkaa ikävästi valkoinen alue,joka siinä ei ennen näkynyt. Mitenköhän sen saisi poistettua?? Itse en sitten niin millään hokaa,että miten se onnistuisi.

10 kommenttia:

  1. Sinun pihalta löytyy samoja kukkia kuin meidäkin puutarhasta. Tarha-alppi on myös minun suosikki pionien ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikapaljon tuollaisia perinteisistä perennoista tykkään :)

      Poista
  2. Antaa rauhassa pöheikköjen kuivaa ;) Ei ole kiva yhdistelmä märät puskat, inisevät hyttyset, pitkähihainen paita & pitkät housut ja 25 lämmintä :( Kokeilin eilen, hiki tuli ja hermot meni :o

    Ihunan hempeitä sävyjä sun kukissa. Valkoinen pioni on hieno sadepisaroineen ! Taas opin uuden nimen, Jalopähkämö, mä olen sanonut niitä vuohenkelloiksi :D Mistähän senkin nimen olen saanut päähäni. Saapi muuten korjailla jatkossakin mun blogissa kukkien ym nimiä, jos mä väitän niille jotain hatusta vedettyjä nimiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jäi kitkemiset tosiankin tekemättä. Pienellä kävelylenkilläkin jo meinasivat hyttyset tehdä hulluksi,eikä oltu edes metsässä. Nämä hautovat kelit tuovat niitä mukavasti lisää :/

      Poista
  3. Liljoissakin näkyy olevan jo komeat kukkanuput.

    Tuota jalopähkämöä haluaisin pihalle, kun saisin vain johonkin mahtumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes,pian pääsen nautiskelemaan komeasta liljakukinnasta <3¨

      Arvaapa vaan montaako erilaista lajia tekee itselläkin mieli,mutta,kun ei ole pahemmin enää tilaa :)

      Poista
  4. Kaikki istutuksesi ovat kauniita ja erinomaisessa kunnossa. Minustakin erityisesti kesäkukat eivät ole oikein tästä kesästä tykänneet. Liikaa vettä ja liian vähän aurinkoa.
    Olen aika noviisi tämän bloggerin käytössä, valitsin mallipohjan, jota olen ohjeita käyttäen säätänyt. Ihan omatoimisesti tumpeloimalla - siis kokeilujen ja erehdysten kautta saan jotain uudistuksia onnistumaan. Oikeastaan en enää nykyisin kovinkaan paljon kiinnitä huomiota muiden blogien ulkoasuun, jos vain kuvat ja teksti toimivat. Mutta tietenkin sitä omilta sivuiltaan toivoo käytettävyyden lisäksi myös näyttävyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minähän olen sen homman joskus todennäköisesti osannut tehdä,kun eilisten muutosten jälkeen vasta tuollainen ongelma ilmaantui...harvat aivosoluni eivät nyt vaan jostakin syystä kykene muistamaan mitä olen joskus aikanani sivujen kanssa räpläillyt :)

      Kyllä,aivan liian vähän on ollut aurinkoa kesäkukille. Perennat kyllä kasvavat hyvin,onneksi!

      Poista

Kiitos vierailusta blogissani!
Kaikenlaiset kommentit ja viestit ovat tervetulleita :)