KIITOKSIA JAOSSA

Haluan kiittää teitä kaikkia blogissani vierailleita; olette kerrassaan upean kannustavia ja myötäeläviä tyyppejä!
Tälläkertaa erityiskiitokset lähtevät Sadulle Sadun blogiin sieltä saamastani kivasta tunnustuksesta...
 ...sekä millanille Kanttorilan Puutarhassa blogistille hänen minulle lähettämistään perennan siemenistä :)

Tänään on jo ollut taas kivampi päivä fiilisten suhteen. Sääkään ei ole vielä tuonut tullessaan niitä kovasti povattuja lumi/räntämyräköitä,onneksi :)
Kävin metsässä Sennan kanssa kävlyllä ja otin samalla uudella  kännyllä muutaman kuvan. Eihän nämä laadullisesti ihan tuolle digikameralle pärjää,mutta yllättävän hyviä niistä kuitenkin tuli.
Koirakin selvästi nautti,kun pääsi taas juoksentelemaan vapaana pitkästä aikaa ja tappamaan risuja.





Sadulta saamaani  tunnustukseen liittyy tehtävä. Pitää kertoa seitsemän asiaa itsestään ja nimetä blogeja, joille annan tämän tunnustuksen eteenpäin. Tässä seitsemän faktaa itsestäni:

*minulla on kaappi pullollaan Hello Kitty-vaatteita ( sekä muutakin kohteeseen liittyvää rekvisiittaa),joihin kehtaan pukeutua vain kotona. No,Hello Kitty-pipon ja hanskat saatan laittaa päähän,kun lähden lenkille .
Juuri nyt jalassani ovat hempeän vaaleanpunaiset fleece-housut,jotka ovat täynnä pieniä suloisia Kittyjä ;)

* Juha Vuorisen Juoppohullun Päiväkirja on kirja,jonka lukemisen aikana meinasin useasti tikahtua nauruun

*saatan joskus makeanhimossani syödä lapsille viikonlopuksi tarkoitettuja karkkeja ja sitten joudun kuitenkin suuntaamaan kauppaan uusintaostoksille

*aloitin jälleen kerran selainpeli Travianin pelaamisen,vaikka se on koukuttava sekä vie aikaa ja välillä hiukan rahaakin.
Eihän minun enää koskaan pitänyt sortua sitä pelaamaan...

*lempiruokani on puoliraaka naudan pippuripihvi valkosipuliperunoiden ja muiden hyvien lisukkeiden kera

*en juo kahvia ( enkä tykkää viineistä)

*haluaisin osata piirtää/maalata

Tunnustus lähtee eteenpäin jokaiselle blogini seuraajalle :)

18 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksesta,kyllä koiralla on kova meno päällä.Mukavaa viikonjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kiva päästä vapaana rellestämään :)

      Poista
  2. Onnea tunnustuksesta! Kyllä noilla uusilla kännykameroilla tulee kohtuullisen hyviä kuvia. Tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka eivät ennen kännykameraa ole kuvanneet laisinkaan ja tuottavat kännykameroillaan nykyisin jopa hyviä kuvia ymmärtämättä kuvaamisesta hölkäsenpöläystä. Tekniikka on ihmeellistä!

    Minua nauratti nuo sinun vastauksesi: ihanan salainen pahe pukeutua pinkkeihin HelloKitty-vaatteisiin. Ei todellakaan kovin vaarallista, mutta ehkä jotkut aikuiset saattaisivat vähän ihmetellä. Yleensä kai HK-vaatteita suosivat pienet prinsessatytöt, mutta Japanissa myös vähän vanhemmat "prinsessat".

    Minullakin oli jossain vaiheessa tapana hirveässä makeanhimossa syödä lasten karkit. Poikani oppi käymään kauppaa kanssani ja joskus jouduin ostamaan hänelle yhden suklaalevyn syömisestä kaksi suklaalevyä, joista toisen hän taas kauppasi minulle kohdatessani heikon hetken. Monet naurut on niiden suklaalevykauppojen vuoksi meidän perheessä naurettu.

    VastaaPoista
  3. Onnea tunnustuksesta, olet niin sen ansainnut. :) Minullakin kaapissa Hello Kitty -huppari, ihanan pehmoinen. Ja noista Hello Kittyistä tulee mieleen lapsuus ja Harjavallassa sijainnut Soilin sopukka. Sieltä haettiin aiheeseen liittyviä tuoksupyyhekumeja, pehmopenaaleita, tuoksukyniä ja kaikkea ihkua tilpehööriä ja tietenkin kirjepapereita ja -kuoria. Taisi olla kirjoittelu jo mukelona se ykkösjuttu..! :) Jaoin tunnustuksen myös omassa blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Hanna! Silloin ennenmuinoin vielä kirjoiteltiin ihan oikeita kirjeitä. Taitaa olla melko harvinaista puuhaa nykyään.

      Poista
  4. Onnea tunnustuksesta,olet sen kyllä ansainnut.Kivoja kuvia olet ottanut koirasta
    Kaunis on koirasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senna on kyllä omasta mielestänikin ihan mahdottoman kaunis koira :)

      Poista
  5. Hienoja kuvia Sennasta! Onnea vaan uudelle kännylle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tässä vielä syventyä tarkemmin sen kaikkiin hienoihin ominaisuuksiin oikein ajan kanssa :)

      Poista
  6. Onnea tunnustuksesta!
    Kyllä noi uudet kännykät tosiaan saa aikaan hyviä kuvia ja varsinkin kun kuvauskohde on noin ihana :)

    Itse ostin syyskuussa uuden kännyn enkä ole vieläkään opetellut kaikkia toiminntoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,kyllä kohdekin tekee paljon asiaa kuvissa :)

      Poista
  7. Onnea tunnustuksesta! Ihana, iloinen koira sinulla. Voimia ja tsemppiä jokaiseen päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Senna on kyllä mainio tapaus :)

      Poista
  8. Mukavia metsäretkiä koiruuden kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on nyt kiva mennä,kun polut ovat hyvässä kunnossa :)

      Poista

Kiitos vierailusta blogissani!
Kaikenlaiset kommentit ja viestit ovat tervetulleita :)