ON MULLA FIKSU KOIRA

Viikon verran olen ihmetellyt,kun herään joka yö kylmissäni ja peitto on  lattialla. En nyt mielestäni kuitenkaan ihan niin kauhean levottomasti ole sängyssä pyörinyt. 
Tässä eräänä aamuyön tuntina heräsin siihen,että selvästi tunsin,kun peitto liukuu pois päältäni,vaikka itse makaan hievahtamatta paikallani. Pakkohan sitä oli avata silmät ja katsoa,että mitä hittiä tapahtuu.
Sennahan siellä oli peiton kulmassa kiinni hampaillaan ja hivutti pikkuhiljaa peiton lattialle. Kuopaisi vielä tassuillaan peiton sopivaan myttyyn ja pani tyytyväisenä maate pesäänsä.
Arvatkaa muuten muistinko seuraavana iltana levittää pesussa olleen koiranpeiton sänkyni viereen :D :D

Kattokaa ny kuinka ihana pieni pallukka Sennakin on joskus reilut kolme vuotta sitten ollut. 
No,ihana pallukka se on kyllä vieläkin <3


Viikko on taas vierähtänyt ihan älyttömällä vauhdilla,vaikka en ole edes päässyt ratsastelemaan tai kärryttelemään Quupan kanssa,kun siltä oli kenkä irronnut ja odottelin kengittäjää paikalle. 
Torstai-iltana kova tuuli pelästytti Quupan,kun hain sitä illalla tarhasta ja se törmäsi meikäläiseen hilpaistessaan karkuun. Kaaduin ja sain mojovan kolauksen,soraihottumat polveeni ja mustelmat "alleihin",persauksiin ja lapaan. Viikonloppu meneekin nyt  sitten parannellessa... eikä yhtään ole sellainen fiilis,että pystyisi esim. ratsaille kiipeämään.


No,pikku askarteluihin sentään olen pystynyt.  Terassille vääntelin ja kääntelin pajukoreihin pieniä koristuksia koivun risuista ( kiitos naapurin Anulle risuista!!),sammalesta,jäkälästä ja kävyistä.




Vielä on pari pussillista sisal-kuitua  ja pellavanauhaa odottelemassa, josko saisin oveen aikaiseksi jouluisen kranssin.Mutta ei kyllä enää tänään.
Nyt on aika rentoutua ravien,saunomisen ja sapuskan parissa :)

Kivaa lauantai-iltaa kaikille!


30 kommenttia:

  1. Koiruudet on näköjään ovelia;)
    Onneksi et loukannut pahemmin, ensi viikolla jälleen ratsaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan: ratsasteltu ollaan ja nyt,kun tuli hiukan luntakin maahan on huomattavasti kivampi köpötellä :)

      Poista
  2. Senna on fiksu! Kai sitä nyt koirakin oman peiton tarvitsee... Ihanat askartelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tarvitsee :) Tyhmä emäntä,kun ei hoksannut viedä pesun jälkeen peittoa omalle paikalleen.

      Poista
  3. Ihana vauva-Senna <3 Ei mitenkään vaivihkaa ilmaistu, että tarvitsee oman pesäpeiton :-D
    Pikaista paranemista ruhjeille ja mustelmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnossa ollaan ja yhdessä jo taas köpötelty Quupan kanssa menemään :)

      Poista
  4. Voi suloinen Senna♥ hänellä oli varmasti kylmä kovalla lattialla maata ja huomasi, että ei tuo äiti mitään huomaa jos otan peiton itselleni...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Kyllä hän ihan matolla makaili,mutta ei tainnut sitten olla riittävän pehmeä alusta kuitenkaan.

      Poista
  5. Voi ihana senna halusi saman peiton mikä on emännällään,on ne hauskoja. Hienoja askarteluja olet tehnyt.
    On se hyvää ettet pahemmin loukannut itseäsi. Hyvää 1 adventtia Katja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Tosiaan,pikku ruhjeilla selvisin,onneksi :)

      Poista
  6. Hellyttävä kuva koirastasi ja viisaskin vielä. Mahtoi sinua huvittaa, kun peittovaras tuli ilmi. Hevosien kanssa aina välillä sattuu ja tapahtuu. Naapurissamme on kolme hevosta ja pikku haavereita sielläkin on aina joskus koettu, mutta ei onneksi mitään vakavampaa. Kiitos vierailusta blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista se on noiden isojen saaliseläimien kanssa. Vaikka kuinka itse onkin aina hieman varuillaan,niin silti joskus aina tapahtuu yllätyksiä.
      Kyllä hiukan alkoi kesken yötä naurattamaan tuo Senna puuhailu. Oli ihan pakko tihrustellal oppuun asti,että mitä oikein touhuilee :D :D

      Poista
  7. Sinulta varmasti kranssi valmistuu, kun olet jo saanut terassille näyttävät asetelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistuihan se;nyt alkaa olla terssin koristelut valmiina :)

      Poista
  8. Senna halusi valmiiksi lämmitetyn peiton :) Kivoja koristeita olet saanut aikaiseksi terassille!

    VastaaPoista
  9. Koirat ovat viisaita! Ihana Senna! Upea terassi syntymässä!

    VastaaPoista
  10. Ihanat asetelmat! Viisas Senna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olikin. Nyt ei ole enää käynyt peittovarkaissa,kun sai oman peittonsa takaisin :)

      Poista
  11. Mukava juttu, ainakin muistaa sitten jatkossa laittaa koiralle lämpimän peiton ;) Vahinkoja sattuu, voihan harmi, onhan se heppa niin iso eläin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinlääkäri arvioi Quupan painoksi n. 750kg,joten aikamoinen massa kyllä. Todellakin nyt muistaa panna pesun jälkeen Sennan peiton heti paikoilleen :D

      Poista
  12. Onpä söpö peittorosvo:) Kauniita koristeita olet saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
  13. Katohan Sennaa, mutta tiesi mistä saa peitettä alleen;)
    Onneksi ei käyny pahemmin, sulle meinaan!

    VastaaPoista
  14. Voi pientä pallukkaa:) Ei sitä tahdo oikein muistaa miten pieniä ne pentuna olivatkaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vaan kasvavat niin nopeasti,mutta onneksi on sentään kuvia mitä katsella :)

      Poista

Kiitos vierailusta blogissani!
Kaikenlaiset kommentit ja viestit ovat tervetulleita :)