RUOKAÖVERIT

Voi hyvä tavaton,kun ei sitä millään osaa ihminen oppia kohtuusyömistä näin joulun aikana vaan  aina silmät syövät enemmän kuin vatsa vetää ja sitten saa pönöttää sohvalla maha pinkeänä kuin loppuraskaudesta...
No,josko sitä tässä pikkuhiljaa alkaisi taas  palauttaa itseään normaaliin ruotuun ;)

Joulunaika on sujunut,todella kököstä säästä huolimatta, oikein rauhallisesti ja kivoissa merkeissä oman perheen kesken.
Ollaan saunottu,syöty,pelailtu ja röhnötelty sohvalla elokuvia.luontodokakreita yms. katsellen.

Ihanaa,kun on saanut taas viettää aikaansa jouluna  myös tallilla. Se on jotenkin niin sellainen asia ja paikka mitä olen kaivannut viime jouluina. Mikään ei voita sitä ihanaa ääntä,kun hevoset tyytyväisinä ja rauhallisina rouskuttavat heiniään ja rehujaan.


Mutta ,mutta,nyt,kun on jo talvipäivä seisahtunut ja päivä aloittaa pitenemisensä,niin kyllä sitä ovat alkaneet päässä jo pyöriä suunnitelmat ensikesää ajatellen. Varmasti tulee joitakin siemeniä jo tässä joululoman aikana tilattua. 
Minähän olen pääasiassa kasvatellut erilaisia petunioita ruukkuihin sekä laatikoihin ja seuraavaksi ajattelin uutuutena kokeilla  päälajikkeenani  Petunia "Diamond Pearly Shades"-lajiketta.

Ensi kesänä en varmastikaan tule kovasti panostamaan uusiin perenna/pensas/havuhankintoihin. Mutta yksi asia,josta haaveilen on tuonne talon päätyyn kaariporttikujanne. En välttämättä edes istuttaisi niihin köynnöksiä vaan saisivat ihan sinällään olla koristeena...
No,katsotaan miten käy suunnitelmalleni,kun on aika hinnakas kuitenkin toteuttaa...
Esim. 4-5 tällaista porttia olisivat aika kivat :)

Ja tämän istutusryhmän yhteyteen tulisvat portit



26 kommenttia:

  1. On tuo Quuppa vaan aikamoinen komistus! Hiljainen talli, josta kuuluu pelkkä hevosten ruokailun ääni, siinä on jotain kovin rauhoittavaa ja turvallista. Nyt alkaa kuumeinen kevään odotus, toivottavasti sen tulo ei kestä tänä vuonna ihan niin kauaa kuin viimeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä kivan rauhallinen kolmen pollen pikkutalli. Itselleni toivoisin kyllä maastoilukaveria,mutta muutoin on ihanaa,kun on rauhallista :)

      Poista
  2. Sitä samaa äklöoloa tässä sulatellaann.... on se kumma,kun aikuinen ihminen ei opi!!!
    Ihana heppakuva ja muutenkin kauniita kuvia. Otanpa heti tuon petuniasivuston muistiin. Aivan upea väri ja näin talvisilmään näyttää vallan suloiselta.
    Kuule, tuo kaariporttikujanne kuulostaa IHANALLE! Toteuta se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porttikujannetta mietitään täällä kuumeisesti ja tänään on ollut paastopäivä :)

      Poista
  3. Tuskin on joulu loppunut, kun nopeimmilla on jo kevät ja kesä mielessä...
    Portit kyllä tuovat ryhtiä pihaan.
    Tallitouhuissa on varmasti ihan oma tunnelmansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään lapata kakkaa ja olla ihan oman itseni kanssa siellä tallin rauhassa :)

      Poista
  4. Tuttua tuo joulupönötys. Koko ajan pitää syödä vaikkei nälkä vielä ehdi tulla. Jouluruuat vain ovat niin hyviä. No nyt helpottaa, kun pääsee huomenna ravaamaan alennusmyynteihin :D Kaariporttikujanne olisi kyllä varmaan tosi makee.
    Muistan itsekin tallin tunnelman lapsuudesta. Kävin jonkun verran talleilla ja parilla kaverilla oli omat hepat. Tallin tuoksut tulee nenään oitis, kun hepoista puhutaan.

    VastaaPoista
  5. Komea ja kaunis on heppasi!
    Kevät on minullakin heti Tapaninpäivän iltana mielessä, joulu on saatu pois alta ;)
    Vältyin tuolta jouluähkyltäkin, kun ne särkylääkkeet vievät ruokahalun!
    Hurmaava tulisi varmasti tuosta kaariporttikujanteesta, unelmia pitää olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä;unelmia täällä on,vaikka muille jakaa :D

      Poista
  6. Heti joulunpyhien jälkeen se alkaa, kevään odotus.Tuollaiset kaaret sopisivat aivan ihanasti teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kahlattu erilaisia kuvia kaarista läpi tässä loman aikana :)

      Poista
  7. Kaaret kuulostavat todella kauniilta idealta.

    Upea kuva Quupasta!

    VastaaPoista
  8. Kaaret ovat kyllä kauniita Petyni on niin kauniin näköinen olen ajatellut myös minullekin sellaista
    otankin tuon osoitteen talteen kiitos että laitoit sen. Quupa on kyllä komea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset petuniat oovat minun suosikkikesäkukkiani :)

      Poista
  9. Ihana polle! Kaarikäytävä kuulostaa ihanalta ja kalliilta ;O). Mukavaa viikonloppua, Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakuin Lotto vetämään ;) Englannissa ois edukkaita portteja,mutta en ole vielä löytänyt firmaa,joka kuskaisi kotimaahan asti...

      Poista
  10. Upea hevonen ja kiva porttisuunnitelma. Parasta jutussasi on kuitenkin tuo otsikkosi - se on niin nappiin! :)

    VastaaPoista
  11. Voi, tuollaisia kukkakaaria kun saisikin - edes sen yhden. Ajattelin minäkin eilen, että kohta kaivan muistivihon ja alan suunnittelemaan siementilauksia.
    Eläimet ylipäätään ovat niin rauhoittavaa ja mukavaa seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ostin viikkokalenterin ja alan tehdä siihen puutarhamuistiinpanoja. Eihän täältä netistä löydä edes omia merkintöjään aina silleen nopeasti :)

      Poista
  12. Hieno hevonen. Uskon hyvin että tallilla käynti on antoisaa :)
    Keväällä on ihmeellinen taikavoima. Unelmia, suunnitelma, kaikkea kivaa jo melessä paljon ennen varsinaista kevään tuloa. Kaarikäytävästäsi tulisi taatusti upea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi;upea siitä tulisi,katsotaan riittävätkö taloudelliset rahkeet. Ehkä pitää tyytyä kotukutoisempaan ja edullisempaan ratkaisuun.

      Poista
  13. Kaaret sopisivatkin hyvin suunnittemaasi paikkaan. Kivoja kuvia:)

    VastaaPoista
  14. Tämäpä ylläri, kaarikuva on tuttuni puutarhasta, hänellä on tuo blogi. Muistaakseni hän osti kaariportin Honkkarista ja hinta oli alle 40 euroa eli ei ne välttämättä kauhean kalliiksi tule!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani!
Kaikenlaiset kommentit ja viestit ovat tervetulleita :)