TAIMIPÖYDÄLLÄ KUKOISTAA JO

Olohuoneen ikkunalla kaksi ahkeraa kesäkukkalajiketta ovat avanneet kukkansa tälläviikolla. 
Ensimmäiseksi kukkaan ehti keisarinelämänlanka





Ja toinen pikkuisen nuppunsa jo melkein koknaan aukaissut Riippapetunia  "Double Duo Pink"

Olen tänä  keväänä ollut todella tyytymätön Kekkilän taimimultaan ja paninkin siitä heille palautetta menemään ( ja vastauksenkin sain kera puutarhahanskojen).
Ensin mullan pinnalle nousi omituinen valkoinen  kerros ja sitten myöhemmin mullasta alkoi pukata ylös vaalean ruskeita sieniä. Taimet ovat kasvaneet  siinä todella hitaasti ja huonosti verrattuna kilpailevan merkin multaan.

Tässä helmikuun lopulla istutettuja hyvin kasvaneita taimia:

 Tässä  taasen kuukautta aiemmin istutettuja ei niin hyvinvoivanoloisia taimia :(  :(

No,toivottavasti kuitenkin piristyvät seuraavien viikkojen aikana.

Tässä muuten vielä kuva Kymmenen kuvaa kesään-haasteeseen. Allasta ei ole vielä siivottu ja vesi on talven jäljiltä inhoittavan väristä.
 Varovainen pitääkin olla siivouksen kanssa, sillä sammakot ovat sinne jo tehneet aimo annokset kutua.  
Huomaa myös altaan takaosassa vasemmalla oleva lauta,joka avittaa  sammakoiden rantautumista vajaasta vesimäärästä  :)

Hiltunen näyttää tässä meille oivaa mallia leppoisan vapun viettoon ,joten eipä muutakuin hyvää vappua  kaikille :)


TOTEUTUNEITA PUUTARHAHAAVEITA :)

Köh köh! Pikkuisen pukkaa flunssaa päälle,mutta onneksi mieltälämmittäviäkin asioita on tälläviikolla tapahtunut.

Mulla on pitkään ollut mielessä tuohon erääseen pyöreään  kohtaan pihassamme paviljonki (ahdas rakonenhan se on,mutta,kun mä nyt vaan haluan sen paviljongin koristeeksi siihen )  köynnöksineen ja tämän haaveen toteutti isäni tilaamalla minulle sellaisen "syntymäpäivälahjaksi".
Tänään pihaan karauttikin sitten  postimies kauan odotetun paketin kera.
Isot kiitokset omille vanhemmilleni tästä :)

Toivottavasti säät suosivat ja pääsemme pystytyspuuhiin pian. 
Aion jättää tuon katoksen pois paviljongista,koska se ei passaa omiin suunnitelmiini.

Haaveen toteutuminen numero kaksi: kuvassa näkyvät lappuset kertovat jo aika paljon :)

Pensasruusu "Ritausmasta" olen tainnut jo parikin kesää meuhkata,mutta täältäpäin ei yksinkertaisesti ole saanut kyseistä lajiketta.
Esikoisen Turkulainen paras ystävä perheineen  avitti minua tämän haaveen toteutumisessa. 
Saapuessaaan meille yökyläilemään pääsykoetta varten Allu toi mukanaan äitinsä kanssa Kauppilasta hakemansa piikkiset tuliaiset minulle.
Vielä kerran kiitos kovasti Allun perheelle vaivannäöstä!

Toivottavasti pääsen pian nautiskelemaan näin komeasta ruusujen kukinnasta:

Eilen poikkesin ostamassa multaa sekä monitoimileikkurit ja jostain kumman syystä matkaani tarttui ihan jotain muutakin tarpeellisten ostosten lisäksi...
 Käykö teille muuten koskaan niin ;D ;D

Koristeet saavat vielä odotella tuossa terassilla kukkapenkkien siivoamista ennenkuin pääsevät paikoilleen.








Kyllä  minä vaan olen onnentyttö ja saan olla kiitollinen,kun haaveitani on näin päässyt toteutumaan :)

Kaiken tämän hyvän lisäksi minua suosi arpaonni Perennapuutarhurin blogiarvonnassa. Postilaatikosta löytyi tänään todella tarpeeseen tuleva paketti,joka sisälsi komean järeät sekatöörit.

Toivottelen kaikille antoisaa puutarhaviikonloppua!

JOUTSENIA

Suhautin eilen tuohon  muutaman kilometrin päähän  isolle peltoalueelle tsekkaamaan onko  sinne jo laskeutunut muuttolintuja siipiään lepuuttamaan. Muutamia joutsenia ja hanhia siellä olikin nautiskelemassa ihanan mutaisten peltojen antimista.
Hanhet olivat senverran arkoja,että niitä en saanut kuvattua,mutta joutsenista sentään pari otosta :)
















LIIKKUVAN KOHTEEN KUVAUSTREENIÄ

Eilen juostiin Porissa perinteiset Kultaloimiravit. Koska sää oli erinomaisen kaunis suuntasin raviradalle ipanoiden kera. Kelpasi siellä taas katsella upeita hevosia ja maistella grillimakkaraa kevätauringon lämmitellessä.

Ravit ovat kyllä oiva harjoittelupaikka,kun opettelee liikkeen kuvaamista.
Tässä monen monta räpsyä niistä,omasta mielestäni, komeimmista polleista :)

Pikkuponeille oli järjestetty kaksi omaa lähtöä. Hauskan näköistä katsoa,kun pikkuponit pienine ohjastajineen kipittävät täyttä häkää ympäri isoa ravirataa.

Isompia lajikumppaneita















Kävimme tyttöjen kanssa tallialueella hiukan katselemassa miten hevoset valmistautuivat/päättivät ravisuorituksensa.












Tämä suokki,joka oli suihkuteltavana oli kerrassaan mahtava,höyry vaan nousi,kun oli niin hiessä suorituksen jäljiltä.



Ja sitten vielä muutama kuva radalta





HAKUSESSA VUOKRAYKSIÖ ESPOOSTA

Pikkuveljeni hakee vuokrayksiötä Espoosta. Otahan yhteyttä sähköpostiosoitteeseeni katja.lammi@dnainternet.net mikäli tiedät vapaana olevan vuokralukaalin sieltä seudulta :)






KEVÄTKUKKIA TERASSILLE

Lämpimämpien ilmojen ja lumien nopean sulamisen myötä alkoi kevätfiilis jo nostella päätään toden teolla. 
Eipä ole pahemmin ketuttanut vesisadekaan näinä päivinä  ( kunhan  ei tällainen säätila nyt sitten jatku tuonne syyskuulle asti....)

Eilen oli  ihan pakko käydä kiertelemässä muutamassa puutarhaliikkeessä tutkailemassa tarjontaa ja  hakemassa sisääntuloterasille orvokkeja.
Löysinkin oikein mieleisen värisiä ja uudet pajukoritkin niille investoin .








En voinut välttyä kiusaukselta  ostaa myös tete-narsissipakettia,sillä 18 kpl:n "levy" niitä maksoi vain vaivaiset 5 euroa.
Saahan ne sitten myöhemmin keväällä kaivaa pensaiden juurille ensi kevättä odottelemaan :)

Vanhempien parvekkeelta pelastin tuon kuvassa näkyvän sypressin. Mahtaakohan se talvehtia Suomessa maahan istutettuna??