SYKSYÄ PUKKAA

Kyllä on arki nyt niin täynnä säpinää,että ei millään meinaa ehtiä blogiin kirjoittelemaan saati sitten kyläilemään muiden blogeissa.


Aamu alkaa aikaisella töihin menolla ja pian säiden kylmettyä se alkaa vielä aikaisemmin tallikäynnillä,kun käyn ruokkimassa Quupan ja viemässä sen ulos. Töistä,kun pääsen kotiin istahdan hetkeksi,syön ja sitten kotitöiden kimppuun,tallivermeet päälle ja viettämään aikaa kavioeläimen kanssa ja sieltä kotiuduttuani lähden vielä Sennaa lenkittämään. Nippa nappa jaksaa vielä tallennuksessa olevan päivän Salkkarit jakson tsekata puoliunessa soffalla ja sitten nukkumaan ja voitte muuten arvata,että ei tarvitse kauaa sängyssä pyöriskellä,kun jo tulee uni silmään :)


Onneksi viikonloppuna sentään olen ehtinyt  istuttaa kevät-talvella kasvattamani perennat. Ensikesää kukkamailla odottavat nyt siperianpalloohdakkeet,punahatut,pinkit ja vaaleanpunaiset värimintut,akileija "Nora Barlowit",valkoiset peurankellot sekä tähtiputket.Maitokellot jäivät vielä purnukoihin odottamaan sopivaa istutuspaikkaa.



Myönnän,että hevostelu on vienyt nyt niin paljon aikaani,että rikkaruohojen kitkentä on kyllä jäänyt  aivan liian vähäiseksi ja muutoinkin puutarhuroinnit ovat pikkuisen vaiheessa. Ennen talven tuloa pitää kyllä ryhdistäytyä ja tehdä kunnon putsaus penkeissä,että ei keväällä sitten ole vastassa kaamea rikkaruohopataljoona.


Viime viikon perjantaina oli aivan mahtava hetki;minulle annettiin vihonviimeinen lääketiputus rintasyövän hoitamiseksi. Aikamoinen ruljanssi on nyt sitten minun osaltani historiaa. Vielä on edessä rintavarustuksen viimeistely paraatikuntoon plastiikkakirurgin käsissä,mutta se on kyllä sytostaattihoitojen sivuvaikutuksiin verrattuna pikkuinen juttu :)
En voi muutakuin olla kiitollinen kaikille teille,jotka olette mukanaeläneet kanssani tämän puolentoistavuoden urakan aikana <3 <3


Kuten kuvasta näkyy en enää pidä peruukinreuhkaakaan päässä,kun oma tukka kasvaa jo sen pituisena,että peruukissa voisi pikkuisen alkaa ahistamaan :)



Quupan lauantaitanssien myötä toivottelen kaikille oikein leppoisaa lauantai-iltaa :)



NAISTENEHTOO

Viimeviikon perjantaina kokoonnuimme muijaporukalla mökkeilemäänPomarkkuun Löytänejärven rannalle.
Oli oiken rattoisaa ulkoilla, saunoa,syödä hyvää sapuskaa ja maistella hyviä juomia iloisessa ja kovaäänisessä seurassa :)

Muutamia maisemakuvia järven kiertolenkiltä





















Tämä viikko on mennyt sutjakasti,sillä maanantaina aloitin työt pitkän sairasloman jälkeen. Olen  ihan tarkoituksella koettanut ottaa työt niin rauhallisesti kuin vain on mahdollista ja jättää ylimääräiset rehkimiset väliin.Eiköhän sitten tästä pikkuhiljaa taas lähde hommat luistamaan :)
Pihahommelit ovat nyt jääneet hiukan vähiin,kun  on iltaisin pitänyt sitten pollekin käydä hoitamassa.
Torstaina olinkin ihan fiiliksissä,sillä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni ajamaan hevosta ja vielä ihan ikiomaa sellaista. Hienosti sujui kärryttely :)

Kyläilin kaverini luona Nakkilassa ja samalla tuli napsittua kuvia hänen hevosistaan. Tässä muutama otos sieltä. Voi,kun pääsisi itsekin maalle asustelemaan...












Vielä suurkiitos Tiinalle ja Päiville tähtiputken siemenistä. Kyllä on ihanaa omistaa tällaisia blogiystäviä :)